Die letzte Reisen: Hessen und Taubertaaaaal

En nyt kyllä ehkä kuitenkaan vielä kirjoita niistä tähtihetkistä ja sellaisista, pitää päivittää vielä parin viimeisen viikon tapahtumat ensin :) Sitäpaitsi mulla ei oo nyt aikaa selailla kaikkia mun 3000 tänä vuonna otettua kuvaa läpi löytääkseni ne parhaat.. Taidan tehdä sen sitten ensi viikolla Suomessa (hehheh hyvä vitsi). 

Tässä kuitenkin nyt viimeisen kahden viikon reissuilta. Ensin Hessen Marcelin, Michaelin ja Hirokin kanssa. Oli ihan mielettömät säät vielä ja tajusin tässä, että miksi en ymmärrä Marcelia aina. Se puhuu sellasta piilotettua hessenin murretta (tajusin kun kuuntelin sen mummon puhetta).. En siis olekaan niin tyhmä ku luulin jee!

Löysin mun penkin Kasselista

Grimmin veljekset.. eiku

Prinssi Marcel. Gefällt mir

Schnitzel Maarburger art. Oli muuten H Y V Ä Ä

Hessenissä oli siis ihan kivaa. Sitten tultiin kotiin ja pakattiin ja lähdettiin uudestaan reissuun. Ja ei mihin tahansa reissuun, vaan Taubertal festareille. Näitä festareita oli odotettu.. kauan.
Lähtö tapahtui tosiaan tiistaina puolen päivän aikaan ja saatiin meidän matkatavaroilla täytettyä paikallisjunan pyöräosasto aika hyvin.

Ehkä paras hankinta festareita varten oli tuo radio. Se makso alle 20e ja kannusti meidän matkaa niin meno- kuin tulokönyämisessäkin. Ei nimittäin ollu ihan yksinketaista noiden kamojen kanssa sompata 12 tuntia junalla, varsinkaan kun ukkosmyrskyn takia Frankfurtissa oli kaikki junat niin sekasin, että edes meidän sinne suunniteltu tunnin vaihtoaika ei riittäny ja missattiin meidän juna. Myöhemmin huomattiin tosin sitten, että kaikki paikallisjunat oli peruutettu, joten istuttiin IC:n kyytiin ja matkustettiin oikein mukavasti kaksi tuntia IC:llä vaikkei ollu lippua. Oli ihan kivaa.

IC:stä huolimatta myöhästyttiin meidän jatkoyhteydestä Würzburgissa ja päästiin vaan Steinachiin asti. Se on sellanen pikkuruinen kylä jossain keskellä ei mitään, jossa junat käy vaan pysähtymässä ja japanilaiset vaihtamassa Würzburgista tulevasta junasta Rothenburgiin menevään junaan ja toisinpäin. Matkalla Würzista Steinachiin junassa oli ihan mielettömän ystävällinen konnari, joka kysy, että mihin oltiin menossa (koska meillä oli Quer-durchs-Deutschland-lippu) ja koska oltiin myöhästytty sen ukkosmyrskyn takia meidän viimeisestä junasta niin se kirjotti meille taksi-lapun, jolla oltais siis päästy Steinachista Rothenburgiin ilmaseks. Valitettavasti Steinachissa ei ollu yhtään taksia puolen yön jälkeen ajossa, joten jäätiin sitten Steinachin lämpimälle rautatieasemalle yöksi.

Eka juna lähtikin sitten jo joskus puoli viiden aikaan, joten jatkettiin saman tien matkaa ja oltiin ennen kuutta Rothenburg ob der Tauberissa. Virallisesti yhdeksältä vasta piti päästä leirintään, joten ei pidetty kiirettä matkalla (ei sillä että yhtään nopeempaa noiden kamojen kanssa olisi päässykään, koska se TauberTAL tosiaan tarkoittaa, että ne festarit oli laaksossa. ja se kaupunki vuorella. ja camping sen laakson toisella puolella eli toisella vuorella.)

Päästiin kaupungin läpi (aamupalan jälkeen, jota meille ei tarjoiltu yhtään aikaisemmin kuin vasta tasan kuudelta - oltiin 10 vaille kuus leipomon ovella) ja sitten iskikin jo ensimmäinen sade. Onneksi oltiin vielä tarpeeksi lähellä kaupunkia, niin päästiin kaupunginmuurin sisälle pitämään sadetta. Sen jälkeen alkoikin vasta varsinainen urheilu: ensin vajaan kilometrin mäki alas ja sitten 2 kilometriä ylös. Oltiin vähän puhki, kun vihdoin kamoinemme oltiin siellä vuorella. Mutta oltiinpahan melkein ekoja! Pistettiin sitten teltat pystyyn ja mentiin nukkumaan (yhdeksältä aamulla). Kun puolen päivän aikaan herättiin löyty ympäriltä jo paljon muitakin telttoja.
Sitten pitikin lähteä kaljanhakureissulle. Kolmen tölkkilavallisen kantaminen taas tuo sama matka vuorta ylös ja alas oli myös ihan hapokas reissu, piti ottaa aina välillä vähän paussia ja tyhjentää lastia. Meidän päivän kuitenkin pelasti vielä kaiken lisäksi järkkäribussi, joka oli ajamassa meidän ohi kun kavuttiin sitä rinnettä ylös ja otti meidän randomisti kyytiin ja vei koko matkan campingiin asti. Oli ihan siistiä ja oltiin vähän onnellisia - oltais nimittäin tarvittu siihen mäen nousemiseen muuten varmasti ainakin tunnin verran aikaa.

Leirinnässä sitten vähän grillattiin. Mun suklaa (kuva alla) ehti sulaa aika nätiksi. Onneks se oli muutenkin matkalla banaanin sisälle ^^

Eihän tällaisia seikkailuja voi tehdä ilman pieniä onnettomuuksia. Onpahan jotain kerrottavaa. Seuraava päivänä oli vähän nälkä aamulla ja Marcel oli vaihtamassa kaasukeittimeen uutta kaasupulloa, kun se kaasu sitten ottikin liekkiä vieressä olevasta keittimestä ja leimahti Marcelin päälle. Onni onnettomuudessa: Teltta ei syttyny, mun hiukset ei syttyny (vaikka makasin vieressä) ja Marcelilla ei ollu paita päällä, niin ei palanu myöskään kangas kiinni ihoon. Käytiin siinä sitten testaamassa Rothenburgin sairaala - oltiin festareiden ensimmäiset asiakkaat ja niillä oli siellä tuplamiehitys. Niiltä lääkäreiltä ja hoitajilta lensi vielä aika paljon läppää tuossa vaiheessa (ah kun olis vielä ymmärtäny vähän enemmän - baijerin murre <3) ja huoneessa oli yhtäaikaa joku 10 ihmistä vaan ihmettelemässä, kun Marcelin palovammoihin kaadettiin vettä. Onneksi tosiaan ne vammat oli lopulta pienempiä kuin miltä se aluksi näytti, vähän hiukset, kulmakarvat ja ripset otti osumaa, mutta ne sai onneksi helposti leikeltyä siisteiksi. Tässä itse sankari seuraavana aamuna (just ei ne jäljet näy ne on tuossa kädessä):

Tosiaan onnettomuudesta selvittiin ja sitten voitiinkin mennä asiaan: Kaljaan. Eiku. Bändeihin. Tässä kuitenkin kuva meidän kalja-arsenaalista. Radler oli ehdottomasti parasta. Tuo musta ihan hirveetä. Varsinkin sitten, kun aurinko paistoi niin se oli myös KUUMAA koska musta tölkki.

Ihmisillä oli ihan mielettömän hyvä idea ottaa mukaan noita lasten bobby careja ja ajaa niillä alas sitä vuorta festarialueelle. Harmi, että ne osas myös lukita ne niin hyvin aina johonkin kiinni, ettei päässy lainaamaan. No, päästiinpähän edes istumaan kyytiin!

Hoffmaestro oli mahtava. Oltiin eturivissä. Se on mahtava vaikka ne tulee Ruotsista.

Jossakin vaiheessa joku oli todennut, että tuo matka on pidempi kuin 1 kilometrin. Tuo liikennemerkki oli siis ihan leirinnän ulkopuolella matkalla festarialueelle.

Festariruokaa. Tämän saksalaiset osaa: Festarialueella oli niin paljon eri vaihtoehtoja, mitä voisi syödä, että aina piti oikeasti tarkasti valikoida mitä haluaa! Tässä odotetaan Flammkuchenia. En osaa kääntää sitä suomeks. Vähän niinku pizzaa mutta erilaisella pohjalla ja päällä oli jotain kerma-asiaa (siis rahkaa tai sellasta en tiiä).

Sitten tietenkin Irie Revoltes. Eturivistä ALLEZ!!!

 Festarit meni myös lopulta tosi nopeesti, jäädyin vaan yhtenä yönä totaalisesti, suihkuun pääsi "Shit & Shower-Flatratella" joka päivä (ja myös vesivessaan!!!) ja seura oli mahtavaa. Pelastin ekana iltana yhden tytön iPhonen (löysin sen siis maasta ja pidin sitä sitten käsillä niin pitkään, että joku soitti siihen) ja se oli niin kiitollinen ettei tienny miten päin olisi. Oli kivaa olla avuksi :)

Rakastuin baijerin murteeseen (ahh voisin muuttaa baijeriin oikeesti vaan sen murteen takia), viimeisenä iltana etittiin tuntikausia ruokapaikkaa, kun Rothenburg on sellanen eläkeläisten kaupunki, jossa kaikki ravintolat menee kahdeksalta illalla kiinni (oltiin 10 vaille kahdeksan etsimässä ruokaa) ja tajuttiin se vähän liian myöhään. Lopulta löydettiin onneksi yksi ihana ravintola, joka piti kiettiötä ihan meidän takia auki puoli tuntia pidempään ja saatiin masut täyteen ja juotiin viinimarjamehuschorlee. Oltiin sen jälkeen niin totaalisen väsyneitä, että nauratti aika hulluna koko sen 3-4 kilometrin matkan sinne leirintään ja nauratti vielä sielläkin niin paljon, että ihmiset varmaan luuli, että oltiin hyvin humalassa (koko päivänä oltu juotu ku 3 kaljaa yhteensä).

Aamulla sitten herättiin kuudelta (eka kerta kun aamulla kuudelta kukaan muu ei vielä ollu hereillä) ja herätettiin varmaan koko leiri meidän herätyskellolla. Ei siis tosiaankaan ollu normaalia, että siihen aikaan mistään ei kuulunu enää musiikkia. Jokaisena edellisenä yönä ei leirinnässä ollu yhtään hiljaista hetkeä koko yön aikana. Aamuisin hauskimpia oli sellaiset, kun ihmiset pisti musiikit illan jälkeen päälle ja ne pamahti vähän kovalla (yleensä vahingossa, koska ne käännettiin sitten heti hiljemmalle) ja kun vahinko oli jo tapahtunut niin perään huudettiin tietenkin että "AUFWAAACHHEEN". Mukavia aamuherätyksiä aina :)

Mikä on järkyttävää on se, miten paljon roskaa ihmiset jättää jälkeensä festareilla. Vaikka kaikille jaettiin vielä tullessa kaksi jätesäkkiä ja 5e roskapantti (piti siis palauttaa säkillinen roskia sitten poislähtiessä niin sai rahat takasin) niin silti ihmisillä ei ollu niissä leireissään ne jätesäkit käsillä, vaan kaikki roska lensi vaan aina maahan ja sitten ihmeteltiin maanantaiaamuna, kun ne olisi pitänyt kerätä maasta eikä huvittanut. En usko kyllä että suomalainen festarikansa on sen parempaa.

Mun kauan palvelleet kengät lensivät nyt sitten myös festareiden lopuksi roskiin. Interrail-kengät, jotka lähetin Wienistä kotiin, koska ne oli jo sillon niin linttaan kävellyt, että ne kastu aina jos vähänkii satoi, palvelivat vielä hyvin festareiden ajan ja toukokuussa citymarketista ostetut ballerinat tuli kesän aikana käveltyä ihan suhteellisen puhki niinkuin kuvasta näkyy. Kerrankin tuli käytettyä kengät ihan oikeesti loppuun!

Mutta nyt tosiaan viimeisiä päiviä viedään, Alpo tulee huomenna tänne ja huomenna pitäisi saada periaatteessa kaikki pakattua. Perjantaina nähdään sitten vielä viimeisten kamuleiden kanssa ja käydään varmaan viimeisen kerran jossain juhlimassa. Pyörä on enää palauttamatta, kaikki muu byrokratia hoidettu hyvinkin rennosti (eksmatrikulaatio, scheinien haku, pankkitilin sulkeminen, mensakortin palautus, kaupungista uloskirjautuminen, letter of confirmation), koska aloitin niiden asioiden hoitamisen jo pari viikkoa sitten, niin ei tullut sellaista järkkystressiä kuin muilla on lopussa tuntunut olleen (no saa nähä mitenkä tuo päivässä pakkaaminen sujuu hehheh..).

Kirjottelen tosiaan vielä viimeiset asiat sitten kun viimeiset fiilikset on oikeasti käsillä :) Toisaalta mulla nyt ei ihan samalla tavalla "viimeisiä" fiiliksiä tule, koska mun elämästä osa jää tänne joka tapauksessa Marcelin muodossa.